Markkinointitoimisto, joka rakentaa yrityksesi brändiä ja kasvattaa myyntiä 

Ihmiset & ilokasvu & tulokset

W

T

F

W

D

S

?

Yhteisenä tavoitteena tuloksellinen markkinointi

Yhdistämme luovuuden ja teknologian markkinoinniksi, joka auttaa yrityksiä liiketoiminnan tavoitteissa. Olemme kasvava ja sitoutunut joukko spesialisteja usealta eri osaamisalueelta.

Kasvua,iloa ja tuloksia

Ihmiset ensin

Alusta asti olemme ymmärtäneet ihmisten ja kulttuurin merkityksen. Työpaikka ei voi olla suorituspaikka, vaan kasvualusta, joka auttaa ihmisiä kukoistamaan. Kulttuuriamme ohjaa arvot, joita määritämme yhdessä tekemisen rinnalla.

Tekemistämme ohjaavat

Rohkea aktiivisuus

Olemme proaktiivisesti hereillä etsimässä uusia tapoja kehittää ja ratkaista. Kehittäminen ei voi perustua pelkkään tuttuun, tunnettuun ja odotuksiin.

Yhdessä voittaminen

Tsemppaamme toinen toistamme. Pienikin kannustus usealta suunnalta luo valtavaa vipuvoimaa. Emme kilpaile keskenämme vaan taklaamme yhteisiä haasteita ja onnistumme yhdessä.

Rajojen rikkominen

Kannustamme uusiin kokemuksiin ja uuden opetteluun. Sen klassisen mukavuusalueen ulkopuolelle siirtyminen on kuin avannossa pulahtaminen, jälkikäteen tuntuu varmasti hyvältä.

Välittäminen

Välitämme itsestämme, toisistamme ja asiakkaistamme. Vastuu ei sovi kaikille, mutta meille se on elinehto.

WDS numeroina

Tekijät

Zaida Illana

Digital marketing

etunimi.sukunimi@wds.fi

Juha Flythström

Digital marketing specialist

040 756 9724

etunimi.sukunimi@wds.fi

"Ei ole oikeastaan markkinointia. On vain vaikuttamista."

Perttu Paukkeri

Asiakkuudet, toimitusjohtaja

010 2319 580

etunimi.sukunimi@wds.fi

Kanavia tulee ja kanavia menee, mutta ihminen säilyy.

Juha Järvinen

Asiakkuudet, partner

010 2319 584

etunimi.sukunimi@wds.fi

Doing what you like is freedom - Liking what you do is happiness

Kyösti Raiskinmäki

Projektipäällikkö, asiakkuudet

010 2319 585

etunimi.sukunimi@wds.fi

WDS

JP Kankkunen

Junior AD

010 2319 581

etunimi.sukunimi@wds.fi

Hakuna matata, what a wonderful phrase.

Aleksi Tuompo

Content Specialist

010 2319 586

etunimi.sukunimi@wds.fi

Mikke Sundman

Digital Marketing Specialist

010 2319 583

etunimi.sukunimi@wds.fi

WDS

Henri Kemppi

Head of digital

040 545 1029

etunimi.sukunimi@wds.fi

Myyntiä ja markkinointia ei missään olosuhteessa saa erottaa toisistaan.

Henrik Koskelo

Marketing specialist, myynti

040 5177 255

etunimi.sukunimi@wds.fi

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Lähetä viesti tai soita 010 2319 580