5 askelta valmiisiin kotisivuihin
1. Alkukartoitus ja sivuston tavoitteet
- Käydään läpi toiveesi sivuista ja mietitään, miten kotisivuja hyödynnetään markkinoinnissa.
- Mietitään, mikä on kotisivujen ensisijainen tarkoitus ja asetetaan sivuille tavoitteet.
- Sivujen tarkoitus voi olla esimerkiksi uusien asiakkaiden hankkiminen, yrityskuvan kohottaminen tai vaikkapa ajankohtaisista asioista tiedottaminen nykyisille asiakkaille.
- Sivujen tavoitteita voivat esimerkiksi olla saada kävijä täyttämään tarjouspyyntölomake tai tilaamaan uutiskirje
2. Sisällön suunnittelu
- Mietitään, millaisia kävijäryhmiä kotisivuilla on ja millaista sisältöä eri kävijäryhmille tuotetaan. Millaista sisältöä sivuille tuotetaan, jotta asetetut tavoitteet saadaan täytettyä.
- Kuinka paljon eri sivuja kotisivuille tulee?
- Millaisia kuvia sivuille tulee?
- Tarvitaanko lomakkeita, uutispalstaa tai esimerkiksi blogia.
3. Kotisivujen ulkoasun suunnittelu
Suunnitellaan sivujen rakenne ja ulkoasu. Ulkoasun suunnittelussa otetaan huomioon yrityksellä jo mahdollisesti oleva graafinen ilme. Suuntaviivoja ulkoasulle antavat esimerkiksi logo, esite ja käyntikortit.
4. Tekninen toteutus ja sisällön lisäys
Kun asiakas on hyväksynyt ulkoasun, tehdään sivujen tekninen toteutus ja lisätään sivuille tekstit ja kuvat. Usein kotisivut toteutetaan väliaikaiseen osoitteeseen ja julkaisuvalmiit sivut siirretään lopuksi kaikille nähtäväksi internetiin ja korvataan yrityksen vanha sivusto.
5. Sivujen testaus, julkaisu ja päivityksen opastus
Lopuksi sivujen toiminta testataan, jotta kotisivut toimivat oikein eri nettiselaimilla. Ennen julkaisua käydään vielä sisältö läpi ja korjataan esimerkiksi mahdolliset kirjoitusvirheet.
Sivujen julkaisun jälkeen asiakkaalle toimitetaan tunnukset päivitystyökaluun ja kävijäseurantaan. Lopuksi asiakas saa opastuksen sivujen omatoimiseen päivittämiseen.